Blogin viime päivittämisestä on taas vierähtänyt aikaa, osittain siksi, että palvelimelle tehtiin remppaa ja päivityksiä ei voinut laittaa. Blogi oli tästä syystä välillä aivan sekaisin ja kaikkia kuviakaan ei näkynyt. Nyt taas näyttäisi kaikki olevat kohdallaan. Kokeillaan toimiiko..

Viime kuukausi on täällä vierähtänyt (yllätys yllätys) koira touhuissa..Toki kuukauteen mahtuu paljon muutakin, mm. pientä pintaremonttia :) Kävimme Raahen näyttelyssä Tarun kanssa. Yksi Kokkolan reissukin tehtiin. Olen saanut kivoja puheluita Ainon, Aten ja Armin kotoa. Kaikilla tuntuu menevän hyvin ja jokaisessa talossa kuulostaa olevan terrierin omaista vauhtia :)

Käytiin 2.2. Raahessa ryhmänäytelyssä, jossa Taru oli käyttöluokan kehässä. Kehässä oli yllättävän paljon koiria. Taru ei ollut parhaassa karvassaan enään näyttelypäivänä, vaan päätti pudottaa karvansa paria viikkoa aiemmin. Arvostelu oli kuitenkin mielestäni hyvä. Taru on mielestäni erittäin hoikassa kunnossa vielä ja se tarvitsee aikaa vielä kehittyäkseen. Tosin, eihän ikinä sisäkoirille kasva kunnon turkkia :) Taru oli samassa kehässä äitinsä (Leppäselän Salla) ja siskonsa (Karahkan Demi) kanssa. Tuomarina oli Sakari Poti.

"Kellertävän punainen, keskikokoinen, mittasuhteiltaan oikea, kevyttyyppinen, kevyt oikealinjainen pää, tiivis runko, hyvät kulmaukset, raajaluusto saisi olla vahvempi, turkki ei parhaimmillaan, hieman taaksekiertynyt häntä, rauhallinen miellyttävä luonne, kevyt liike, kokonaiskuva hyvä." KÄY H

Mainittakoon vielä meidän Kokkolan reissusta. Kävimme siellä siis Tarun ja Sinnin kanssa silmä- ja polvitutkimuksissa. Tutkimusten tuloksiin olen tyytyväinen.

Karahkan Daru: Silmät terveet, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia ja polvilumpioluksaatio 0/0

Karahkan Sinni: Silmät terveet, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia ja polvilumpioluksaatio 0/0.


1-normal.jpg

Äiti ja tyttö (Taru ja Salla), Raahe RN 2.2.2013


am